lauantai 18. helmikuuta 2017

Ikkunaremontin virittelyä

Museoviraston dead line alkaa painamaan päälle tai on tässä nyt tämä vuosi aikaa mutta entrattavia ikkuna pokia on 72 ja niistä neljä on valmiina. Ikkunaremontti ei ole siis edennyt sitten syksyn 2015. On siis aika avata remonttikausi! Osa ulkoikkunoista joudutaan käyttämään puusepän kautta.

Helmikuussa on vielä tuo ulkolämpötila sen verran epävakainen, että on syytä aloittaa yläkerrasta. 


Kuistin yläpuolella oleva ikkuna osoittaa länteen ja on siis ollut kaikkein kovimmassa auringonpaisteen rasituksessa, mutta myös alttiina järveltä päin puhaltaville tuulille ja tuiskuille. Lyhyet räystäät ovat lisäksi edesauttaneet erroosiota. 

Lasiruudut, joista jäljellä on vain viisi ovat ikkunanpuitteissa kiinni pääasiassa pyhällä hengellä samoin puitteet itse karmeissa. Etukäteen isäntä on jo irrottelemassa ja uusimassa koko karmit 



Ikkunanpuitteet on naulattu karmeihin kiinni, mutta irtoavat kohtuullisen helposti ilman suurempia vaurioita. Karmit ovat niin hyvässä kunnossa, että niihin ei tarvita kuin pieni entraus ja maalia päälle.

Ikkunanpuitteista ei voi sitten samaa sanoa. En tiedä onko näissä 10 sentin pätkiä pidempiä osia kelvollista puuta. 





Välipuut ovat kaikki ulkoapäin sammaloituneet ja ihan täyttä puperoa.




Kävisikö tähän kohtaan nyt sanonta, että hyvä siitä tulee kun sen maalaa? Ei taida tulla. Kaikki ruudut saatiin ehjinä irti ja nyt alkaa raivoisa pokien metsästys kolmiruutuisista ikkunoista. Koko on 115x43cm, jos jonkun nurkissa tuollaisia sattuu pyörimään.

Tampuuriin on virietty nyt työtila ikkunapuuhiin ja ähräys saa alkaa heti kun hieman lämpenee. Ilmatieteenlaitoksen mukaan siis jo viikon päästä.





Levy tilalle "väliaikaisesti", toivottavasti ei kuitenkaan koko vuodeksi. Tästä kuvasta tulee vaan niin elävästi mieleen ajatus hylätyistä pihoista ja autioista taloista.

Ikkunanpuitteet matkaavat nyt puusepälle arvioitavaksi, saako niistä enää kalua?





2 kommenttia:

  1. Juuri pari päivää sitten kertoi naapurini, että Iitin Radansuun kylässä on purettu iso kasa ikkunoita pois haettavaksi. Se on entinen Iitin kunnan B-mielisairaalan ja kunnalliskodin hoitohenkilökunnan asuinrakennus, joka on ollut vuokra-asuntoina ja saneerataan parempaan kuntoon. Asiaa panee toimeksi Iitin rakennuspalvelu - niminen firma, jonka omistaa Heikki Hutri. Kun en koskaan ole käynyt siinä rakennuksessa, en osaa sanoa, millaisia ne poistetut ikkunat ovat. Heikki oli kuulemma arvellut, että kasvihuoneiksi.

    VastaaPoista